Gwen Ponies

Gwen Ponies on vuoden 2008 lopulla perustettu siittola, joka oli tosin silloin nimellä Zoccolo. Nimi kuitenkin muuttui jo noin kahden kuukauden kuluttua nykyiseen muotoonsa. Gwen Ponies on siis virtuaalinen siittola, eli mikään ei tapahdu oikeasti, kaikki on "kuviteltua". Siittola kasvattaa welsh poneja, jokaisesta sektiosta. Pyrin kasvattamaan terveitä, hyväsukuisia ja rodullisesti erinomaisia poneja, mutta myös potentiaalisuus on tärkeä; ominaisuus. Jokaisen kasvatin kasvattiliitteeksi tulee tuo Gwen eteen. Talli ei ota hevosilleen hoitajia, mutta mm. kisaajia otamme mielellämme! Jokainen kasvatti lähtee vain tarkoin harkittuun kotiin, mutta jos kiinnostaa, ota yhteyttä!

Gwen Ponies sijaistee Jyväskylän maalaiskunnassa upeissa puitteissa. Gwen Poniesin tilukset ovat yhteensä; kuusi hehtaaria, jonka sisään mahtuu kaikkea laidasta laitaan, mm. järven rantaa kuin myöss tiheää metsää. Gwen Poniesin tallissa on yhteensä 35 karsinaa, kolme on varsomiskarsinoita ja kolme pesupaikkaa. Laitumia ja tarhoja on vaikka kuinka monta, myös yksi pihatto löytyy. Tallista löytyy poneja niin este-, koulu-, valjakko- ja yleispainotteisina. Tallin vierestä löytyy kaksi isoa kenttää ja yksi pieni kenttä ja lisäksi juuri valmistunut maneesi. Poneillamme pyritään kisaamaan aktiivisesti ja kun noin 20 sijoituksen raja on mennyt rikki, on mahdollista teettää varsa, mutta eihän tuo mikään pakko ole, suositus vain.

Milbu, VRL-8893 ROWDY


Vierailethan myös...
Jensey Ponies Jenza
Brenn Ponies Rops
Moniet Welsh Ponies Kaya
Greenwich Fancy
Bleyena Jenn.
Yavin Cobs padm
Ares nathron



© 2009 Gwen Ponies
grafiikat © Iisa T.
koodaus © Riikka K.